Convairista DC-3:een

Lentoemännän koulutuksesta

Nina Merisalo-Reunasella on takanaan 17 lentokonemallia ja miltei 50 vuotta taivaalla. Nykyään Nina on pääpurserina Suomen vanhimmassa yhä matkustajakäytössä olevassa lentokoneessa, ”Vanhassa rouvassa” (DC-3 OH-LCH), jota ylläpitää lentokunnossa DC-3 yhdistys. Ninaan törmäät siis DC-3:n siiviltä, jos haluat lentämään vanhan ajan kunnon tunnelmissa, DC-3:lla -tutustu lentoihin täältä. 

Ninalla on pitkä lentoemännän ura takanaan ilmailualalla ja iloksemme hän kertoi monipuolisesta urastaan, alkaen lentoemännän koulutuksesta:

”Finnairin Ilmailuopiston lentoemäntäkurssi kesti noin 8 viikkoa. Alkajaisiksi oli Observer-lento, joka minulla oli Super Caravelle koneella menopaluu Kööpenhaminaan. Lennolla sai tutustua tulevaan työhön
ja toimenkuvaan. Valtaosa kurssin ohjelmasta keskittyi lentoturvallisuuteen ja sen sääntöihin. Matkustamohenkilökunnan koulutussimulaattoreita ei siihen aikaan ollut, vaan harjoiteltiin esimerkiksi evakuointia oikeista koneista. Matkustamo- ja asiakaspalvelua harjoiteltiin eri konetyyppeihin ja aluksi pääasiassa turistiluokkaan, kotimaahan ja lomalennoille. Kurssin päätyttyä lennettiin yksi FAM-lento eli perehdytyslento kokeneemman lentoemännän kanssa. Minulla oli Convair Metropolitan koneella kolmiolento Helsinki-Kuopio-Joensuu-Helsinki. Tämän jälkeen lensin Convairia yksin matkustamossa ilman kollegaa, paitsi ulkomaille meitä työskenteli koneessa kaksi.”

 

 

Lue lisää Ninan työskentelemisestä museomme Convairissa

Konetyypit

Lupa lentää kolmella eri konetyypillä

Kolmeen eri konetyyppiin saa olla kerralla kelpuutus. Lensin alkuaikoina kolmisen vuotta Convairia, Super Caravellea ja ”Tumppi-Ysiä” eli DC-9 lyhyttä n. 80 matkustajan versiota.

Näillä koneilla lennettiin sekä kotimaan että ulkomaan lentoja. Caravellella oli paljon lomalentoja etelään sekä päivällä että öisin. Heti toisena työpäivänäni lensin Monastiriin Tunisiassa. Lue lisää Ninan kokemuksesta Caravellestä ja DC-8:sta.

Konetyypit suurenivat ja matkat pitenivät. Convair meni museoon ja DC-9 runko piteni olemaan ”Pitkä Ysi” DC-9-50 ja myöhemmin modernimpana ja vielä pidempänä konetyyppinä MD-80 sarjaa.

Työurani aikana lensin 39 vuotta. Konetyyppejä kertyi Convair Metropolitan, DC-9, Super Caravelle, DC-9, MD-80, DC-8, A300, DC-10, MD-11, B757, E170, E190, A319, A320, A321, A340, A330 sekä näiden sisällä olevat lukuisat variaatiot. Potkurilla varustettuja moottoreita en lentänyt muilla kuin Convairia.

Kuvassa Nina DC-8:ssa Algeriassa 1970-luvun lopulla.

 

Lue lisää lentoemännän työstä 1970- ja 1980-luvulla

Matkustusluokista

Ykkösluokassa naudan sisäfileen leikkaamista matkustajien edessä

Caravelle, DC-9-50, DC-8 ja DC-10 sekä MD-11 koneissa oli aluksi First Class koneen etuosassa. Ensimmäisessä luokassa oli ravintolamainen tarjoilu. Euroopan lennoilla oli kaikki valmiina uuneissa ja tarjoiluastioissa. Kaukolennoille tarjoiltiin kaviaaria, hanhenmaksaa, alkuruokia, pääruuokia, jälkiruokia ja paljon herkkuja niiden välillä. Ne laitettiin esille avonaiseen tarjoiluvaunuun, mistä ne annosteltiin henkilökohtaisesti matkustajalle. Dora Jungin pellavaliinat katettiin Timo Sarpanevan astioilla ja Ultima Thule lasisarjalla. Tehokkaassa kiertoilmauunissa paistettiin kaukolennoilla kokonainen naudan sisäfile, joka leikattiin matkustamossa matkustajien edessä. Umpijäinen parfait kakkuvuoassa oli jälkiruokana, kunhan se irtosi ja myöhempinä vuosina valmistettiin jo erikoiskahveja. Aamiaistarjoiluun keitettiin itse koneessa lennon aikana munia, jolloin piti huomioida, että vesi kiehuu 35000 jalan korkeudessa eri lämpötilassa kuin maassa.

Erikoistehtävistä

Finnhostessit viemässä Suomi-kuvaa maailman kartalle

Toimiakseen ensimmäisessä luokassa oli lentoemännille jatkokoulutus eli käytiin Ravintolakoulu Perhossa valmistamassa sellaisia ruokia, kuin lennoilla tarjoiltiin. Viinien tuntemuskin eri ruoka-aineisiin oli aiheena.

Muitakin jatkokoulutuksia oli monia, kuten Firstissä pitkässä puvussa toimiva Finn Hostess-toimenkuva, jossa tehtävänä oli  Suomi-kuvan vieminen  maailman kartalle. Kuvassa Nina Finnhostess-asussa koruineen.

Näiden erikoistehtävien lisäksi Ninalla oli erilaisia palvelu- ja esimiestehtäviä.

First Class loppui

Business classin laajeneminen

Matkustusluokat vaihtuivat Business- ja turistiluokiksi ja tarjoilut muuttuivat enemmän tarjottimille valmiiksi katetuiksi. Pellavaliina oli tarjottimella kattauksen alla Liikemiesluokassa ja tapa tarjoilla muuttui useita kertoja vuosien varrella.

Airbus laajarunkokoneisiin tuli Full Flat istuimet, missä Business luokassa saatettiin nukkua kauankin lennon aikana. Monet matkustajat kun menivät perillä suoraan tärkeisiin palavereihin.

Lomalennoille tulivat kertakäyttöastiat, jotka oli nopea kerätä pois suoraan kärryissä oleviin säkkeihin, vähän kuin pikaruokaravintoloiden roskien kumoaminen ja tarjottimien pinoaminen.

Oli etuoikeus lentää ”vanhaan hyvään aikaan”, kun oli glamouria lentoliikenteessä. Vielä 1970-luvulla pukeuduttiin usein parhaimpiinsa lentomatkalle.

Viihdetarjonnan kehittyminen

Projektorin ja valkokankaan vaihtuminen VHS-kaseteiksi ja elokuviksi

A300 ja B757 koneissa oli jo VHS-kasetit ja elokuvat näytettiin katossa käytävän yllä olevissa monitoreissa. Näillä konetyypeillä lennettiin pääasiassa lomalentoja.

MD-11 koneen myötä elektroniikan käyttö lisääntyi. Tuli matkustajakohtainen viihdejärjestelmä, jota lennon purseri ”toimistossaan” ikkunapaikalla L2 ovialueen luona käynnisti ja hoiti (kuvassa). Viihde tuli kylläkin VHS-kasettinauhureilta, mutta jotakin vapauksia oli valita, mitä katsoi. Businessluokassa oli 8 elokuvaa, mutta turistiluokassa 2 ohjelmaa kattomonitoreissa. Karttanäytöltä pystyi seuraamaan, missä nyt lennetään sekä millä korkeuksilla ja nopeuksilla.

MD-11 koneissa oli satelliittipuhelimet, millä lennon aikanakin voi soittaa. Yksi tällainen oli myös yhdessä A319 koneyksilössä. Purserin työasemalla oli lisäksi faksi.

Turva-asiat äänitteinä ja kuvina

Turvademot saatiin useissa koneissa pikkuhiljaa näytettyä matkustamon monitoreilla, mikä oli suuri harppaus visualisointiin. Kuulutusäänitteet myös helpottivat työskentelyä, niin ei enää tarvinnut itse kuuluttaa neljällä tai Euroopassa jopa viidellä kielellä. Toki kuuluttaminen oli henkilökohtaisempaa palvelua.

Minkkihatussa oli kuuma tervehtiä matkustajia

Virkapuvut

Virkapukuja minulla ehti olla aika montaa mallia. Lieneekö nostalgiaa, mutta tavallaan pidin eniten ensimmäisestä beigestä puvusta isoine kauluksineen. Minkkihattu oli kuuma pitää päässä tervetulotoivotusten aikana, vaikka talvi silloin olikin. Monta muuta hyvää asua sain sen jälkeenkin ja sininen väri sopii toki parhaiten Suomeen.

Virkapuvuissa on 2000-luvulla yksilölle valinnan mahdollisuus malliston sisällä. Aina ei ollut pitkiä housuja mahdollista käyttää pohjoisen viimaan, kun ovella matkustajia tervetulleiksi toivotettiin. Joissakin koneissa oli jopa läpiveto etu- ja takaovien välillä. Kovilla pakkasilla sai kyllä palella. Ihan tänä talvena on virkapukumallistoon kuulemma tullut untuvatoppatakki. Olisipa ollut Convairin aikoina.

Convairista DC-3:een

Koneen moottoriääniä ei väsy koskaan kuulemaan

DC-3 on  aina kiehtonut Ninaa. Eläköityessään hän pääsi toteuttamaan haaveensa saada toimia lentoemäntänä DC-Kolmosella, jota DC-Yhdistys ry operoi OH-LCH koneella kesäkausina.

Lue Ninan ajatuksia pääpurserina toimimisesta DC-3:lla

Siirry takaisin sivun alkuun