Blogit - 30.6.2026

Miten luodaan uuden Ilmailumuseon pysyvä näyttely? – Osa 2

Tässä kolmiosaisessa blogisarjassa kurkistetaan siihen, mitä kaikkea näyttelysuunnitteluprosessissa tapahtuu. Toinen osa kertoo esisuunnittelun eri vaiheista.

OSA 2:

Esisuunnittelu – mitä tapahtuu ennen kuin moottorit käynnistetään?

Kulttuurihistoriallisen museon päänäyttely kuvastaa aina museon kokoelmia ja tallennustyössä tehtyjä valintoja. Samalla päänäyttelyssä käsitellään yleensä merkittäviä yhteiskunnallisia ilmiöitä ja suuria historiallisia muutoksia. Tämä ajallisesti ja sisällöllisesti laaja tehtävä tarkoittaa aina suurta määrää työtä ja vaikeita valintoja.

Anteeksi, olisiko teillä hetki aikaa puhua uudesta näyttelystä…?
– eli kävijöiden ja ei-kävijöiden toiveiden kuulemisesta

Näyttelysuunnittelun yhtenä lähtömateriaalina on ollut museon laajoista asiakaskyselyistä sekä vapaaehtoisille järjestetyistä työpajoista saadut ajatukset.

Asiakaskyselyt uuteen museoon liittyen toteutettiin talvella 2024–2025 sekä verkossa että jalkautuen Vantaalle kirjastoihin ja kauppakeskuksiin. Asiakaspalvelutiimin toteuttamiin kyselyihin vastasi yhteensä yli 500 vastaajaa. Näyttelyyn liittyen toivottiin muun muassa helposti luettavia yleistekstejä, ilmailun ammatteja esille monipuolisesti, mahdollisuutta valokuvata ilma-aluksia ja kokea lentämisen tunnetta. Toivoipa joku näkevänsä Titanicinkin!

Myös museon aulassa oli mahdollisuus jättää toiveita uuteen näyttelyyn liittyen. kuva: Meiju Pax
Asiakaspalvelutiimin toteuttamiin kyselyihin vastasi yhteensä yli 500 vastaajaa.

Museon vapaaehtoisille järjestetyissä työpajoissa ihmeteltiin yhdessä, mitä näyttelyssä tulisi nähdä, kokea ja ymmärtää suomalaisesta ilmailusta. Niille, joiden ei ollut mahdollista saapua museolle paikan päälle, tarjottiin mahdollisuus kertoa ajatuksia verkkokyselyn kautta. Yhteensä työpaja ja kysely tavoittivat yli 60 osallistujaa.

Monelle vastaajalle asiakaskyselyissä ilma-alukset nousivat keskeisinä näyttelykohteina esiin. Kulkuneuvot määrittävät liikennehistoriallisia museoita ja etenkin suuremmat lentokoneet vaikuttavat pelkällä muodollaan koko museorakennuksen arkkitehtuuriin. Näistä syistä ilma-alusten valinta näyttelyyn nousi varhain keskeiseksi kysymykseksi. Miten museon ilma-aluskokoelma linkittyy laajempiin yhteiskunnallisiin ilmiöihin?

 Siis mistä näyttely oikeastaan kertookaan?
–  eli näyttelyn sisältöjen haarukoimisesta museon asiantuntijoiden kanssa

-Suuntaviivat selvillä?

-Kyllä! Kerromme suomalaisesta ilmailusta, sen merkityksestä ja vaikutuksista laaja-alaisesti. Pääteemat ovat ihmiset, kehitys ja kansainvälisyys.

-Hyvä! Entäs tiedättekö mitä kävijät ja ei-kävijät toivovat uudelta näyttelyltä?

-Kyllä! He toivovat nykyaikaista kerrontaa ja isoja ilma-aluksia.

-Erinomaista! Ja mitä te tarkalleen ottaen kerrotte suomalaisesta ilmailusta, kenen tarinoita te kerrotte, mitkä ilma-alukset näyttelyssä nähdään, mitä ilmiöitä te käsittelette?

-Ootas tuotaa…

Työpajoissa heräsi keskustelua ja näkökulmat tarkentuivat. Kuvaaja: Panu Nykänen
Virtuaalisia ja ooikeita post-it -lappuja riitti prosessin aikana.

Seuraa työpajojen sarja keväällä 2025. Museon kokoelma- ja sisältöasiantuntijat kokoontuvat yhteen. Keskustelua, virtuaalisia ja oikeita post-it-lappuja, pulssin kiihtymistä, kysymyksiä kysymyksiä kysymyksiä.

Istumalihaksia koetelluiden sessioiden päätteeksi lukitaan yhdessä isot sisältökokonaisuudet ja sisältöihin tiiviisti liittyvät ilma-alukset museon kokoelmista. Näkökulmat tarkentuvat. Pääteemojen lisäksi näkökulmiksi nousevat turvallisuus, ympäristövaikutukset sekä koulutus ja osaaminen. 

Tarvitaan lisää leikkikavereita! – eli näyttelysuunnittelijan kilpailutus

Loppukeväästä 2025 museolla oli tiedossa uuden näyttelyn reunaehtoja kuten aikataulu ja sisältösynopsis. Näyttelytyöryhmä valmisteli hankkeen hankinta-asiantuntijan avulla kilpailutusmateriaalin näyttelysuunnittelijan hankintaa varten.

Kilpailutuksen voitti näyttelysuunnittelutoimisto Good Kombo. Vuoden 2025 lopussa tuli siis aika käynnistää suunnittelumoottorit…

Blogisarjan kolmannessa osassa kerrotaan näyttelyn konseptisuunnitteluvaiheesta.

Vuoden 2025 lopussa käynnistettiin kunnolla suunnittelumoottorit.

Liity mukaan Uuden Ilmailumuseon matkalle!

Haluatko pysyä ajan tasalla Uuden Ilmailumuseon edistysaskeleista ja olla ensimmäisten joukossa kuulemassa hankkeen uusimmista käänteistä? Nyt sinulla on ainutlaatuinen mahdollisuus seurata läheltä, miten Suomen ilmailun uusi lippulaivakohde rakentuu!

Tilaamalla uutiskirjeemme saat suoraan sähköpostiisi ajankohtaiset päivitykset museon etenemisestä, kurkistuksia kulissien taakse, mielenkiintoisia tarinoita sekä tietoa tulevista tapahtumista ja mahdollisuuksista osallistua hankkeeseen.

Tilaa uutiskirje nyt ja varmista paikkasi matkassa kohti uuden museon avajaisia!

Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Haluatko pysyä ajan tasalla Uuden Ilmailumuseon edistysaskeleista ja olla ensimmäisten joukossa kuulemassa hankkeen uusimmista käänteistä? Nyt sinulla on ainutlaatuinen mahdollisuus seurata läheltä, miten Suomen ilmailun uusi lippulaivakohde rakentuu!

Tilaamalla uutiskirjeemme saat suoraan sähköpostiisi ajankohtaiset päivitykset museon etenemisestä, kurkistuksia kulissien taakse, mielenkiintoisia tarinoita sekä tietoa tulevista tapahtumista ja mahdollisuuksista osallistua hankkeeseen.

Tilaa uutiskirje nyt ja varmista paikkasi matkassa kohti uuden museon avajaisia!

Siirry takaisin sivun alkuun